Uutisen valokuvat omassa albumissaan
Nurmeksen kaupunki ja suojärveläisen mallin mukaan rakennettu Bomban kyläkokonaisuus muodostavat ihanteellisen miljöön karjalaisille juhlille. Jo erinomaiset majoitus- ja kylpyläpalvelut sekä kaunis ympäröivä luonto takaavat viihtymisen. Nyt vietettiin ”Karjalaista Heimojuhlaa” ensimmäistä kertaa niin, että edustettuina olivat myös Laatokan pohjoispuolen pitäjät. Samalla juhlittiin Laatokankarjalaisten Liiton 75-vuotista taivalta.
Nurmes-talossa pidetty juhlaseminaari ”Karjalan kieli ja kulttuuri” aloitti kolmipäiväisen pruazniekan. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja monipuolinen. Järjestäjät olivat halunneet koota esiintymään asiantuntijoita, jotka edustavat karjalan kielen eri murteita. Seminaarin avasi ja puhetta johti kunnallisneuvos Paavo Harakka.
Arkkipiispa Leo, nyt Karjalan Kielen Seuran puheenjohtajan ominaisuudessa, puhui aiheesta ”Missä olemme menossa? Karjalan kielen tilanne”. Hän keskittyi karjalan kielen virallisen aseman tuomiin haasteisiin ja kertoi mm. KKS:n julkaisutoiminnasta ja Nurmeksen kielipesästä. Arkkipiispa ilmaisi huolensa erityisesti karjalan kielen opettajatilanteesta: syntyperäisten voimat ovat hiipumassa eikä uusia ole pystytty kouluttamaan tarvetta vastaavasti.
Suomen historian professori Tapio Hämynen Itä-Suomen yliopistosta Joensuusta teki selkoa Suomen karjalankielisistä alueista 1800-luvun lopulla ja tänään. Hän päätyi yllättävään arvioon laskiessaan karjalan – lähinnä siis livvin ja varsinaiskarjalan – puhujiksi kaikki nekin rajakarjalaisevakot, jotka ovat syntyneet vuosina 1940-1949 ja sai näin optimaaliseksi lukumääräksi peräti 9100! Hieman jäivät ajatteluttamaan oman ikäluokkani kielen taitajat.
Dosentti Ljudmila Markianova Petroskoista oli estynyt saapumasta seminaariin. Hänen livvinkielisen esitelmänsä Midä merkiččöü muamankieli ristikanzale luki Raija Pyöli.
Markianova oli pohtinut perusteellisesti äidinkielen eri funktioita. Hänen mukaansa äidinkieli on paljon enemmän kuin pelkkä kieli – se on sydämen kieli: ihminen pystyy ainoastaan äidinkielellään ilmaisemaan syvimmät tuntonsa.
Omassa esitelmässään FT Raija Pyöli käsitteli eräitä livvin kirjoittamisen tasoja ja etenkin aloitteleville kirjoittajille ongelmallisiksi osoittautuneita kysymyksiä (livvinkielinen esitelmä on luettavissa tästä).
Karjalan kielen ja kulttuurin professori Pekka Zaikov Itä-Suomen yliopistosta kertoi karjalan kielen yliopisto-opetuksesta Petroskoissa ja Joensuussa. Professoria huolestutti, ettei opiskelijoita tunnu olevan kovin paljoa kummallakaan puolen rajaa.
FM Matti Jeskasen aiheena oli ”Varsinaiskarjala ja tverinkarjala”. Moni varmaan odotti näiden kielimuotojen analyysia, koska Jeskanen lienee eniten kuin kukaan Suomessa ollut tekemisissä niiden kanssa. Saimme kuulla yllättävän tulkinnan nykyiseen murre- ja kielikeskusteluun: onkin olemassa kolme karjalan kieltä eli aunus (livvi), viena ja varsinaiskarjala…
Erikoistutkija Marja Torikan (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus) aiheena oli ”Karjalan kielen murteet verkossa”. Hän esitteli vuonna 2005 valmistuneen kuusiosaisen karjalan kielen murresanakirjan verkkoversion, jota on ollut itse laatimassa. Kuulijat saivat monia hyviä käytännön ohjeita verkkoversion käytöstä.
FM Annika Pasasen puhui kielipesätoiminnasta karjalan kielen elvyttäjänä. Hän piti sitä ainoana keinona pelastaa karjalan kieli – ainakin mikäli pyrkimyksenä on, että karjalasta tulee kaikkien ikäluokkien aktiivisesti puhuma kieli. Jos tyydytään myönteisten asenteiden aikaansaamiseen tai kielen tallentamiseen muistomerkiksi ja identiteetin ainekseksi tuleville polville, silloin puhujan mukaan riittävät nykyiset toimenpiteet, esim. kirjallisuuden julkaiseminen ja aikuisten opettaminen.
Käytännön työstään maan ensimmäisessä karjalankielisessä kielipesässä (Nurmes) kertoi opastajana toiminut opettaja Zoja Ivanova. Samassa yhteydessä tuli esitellyksi myös kielipesän tuleva ohjaaja, Oma Mua -lehden toimittajana Petroskoissa työskennellyt opettaja Marina Viglieva, alun perin Kotkatjärveltä.
Omat odotukseni olivat, että saisin kuulla alan asiantuntijoiden puhuvan sitä karjalaa, jota he edustavat juuriltaan tai tutkimusalaltaan. Mutta taas kerran kävi niin, että vain harva tämän rohkeni tehdä. Erityisesti odotin kuulevani varsinaiskarjalaa, Suojärven ”perikunnan” seuduilla kun ollaan. Lienee niin, että meillä on vielä pitkä matka kuljettavana, ennen kuin uskallamme tunnustaa kukin oman karjalamme päteväksi käyttökieleksi alalla kuin alalla. Virallisesta statuksesta huolimatta.
Iltaohjelmassa sitten oli eri karjalat otettu tosissaan huomioon. Varsinaiskarjalaksi esitettiin Anita Kulmalan kirjoittama ja Kirsi-Maria Hartikaisen ohjaama näytelmä Karjalazien doroga (Karjalaisten tie). Teos tulkitsi koskettavasti evakkovaiheet kokeneiden karjalaisten tuntoja. Kauniisti eläytyen lauloi kolmen naisen ryhmä näytelmän henkilöiden elämäntilanteisiin sopivia lauluja. (13. kuva)
Myöhemmin illalla konsertoi Santtu Karhu ja Talvisovat, jonka livvinkielinen rock-musiikki sai vanhemmankin juhlaväen irrottelemaan. Santtu Karhu Petroskoista on tuttu Suomessa vierailija. Hän on itse sanoittanut ja sovittanut useimmat kappaleensa. Valitettavasti vain korkeiden volyymien vuoksi näitä upeita sanoituksia ei harjaantunutkaan korva aina erottanut. Näinhän käy usein rock-konserteissa. (14. kuva)
Lauantaipäivä kuluikin sitten Bomban torilla, jossa oli hyvä katsella ja kuunnella karjalaisia esiintyjiä, ostaa asiaankuuluvia käsitöitä ja ruokia jne. Samanaikaisesti pitäjäseurat pitivät toisaalla kokouksiaan, kyykässäkin miteltiin taitoja. Musiikkia oli kiitettävästi esillä, yhtenä esiintyjistä mainittakoon Risto Salmela, Luadogankarjalazien Liiton sekretari, matemuatiekallizien ainehien opastai, karjalazen paginčupun vedäi Lapinlahtelpäi, damaltau vie pajattuagi!) (15. kuva)
Karjalan Kielen Seuran myyntipisteessä kauppa kävi, siellä vuorottelivat Anne-Mari Lemmetyinen, Timo Munne ja Sanna-Riikka Knuuttila. (16. kuva)
Lauantai-iltaan sisältyi ohjelmaa moneen makuun: karjalankielinen ehtoopalvelus Pietarin ja Paavalin kirkossa, Koivu ja kotitähti -niminen näytelmä Bomban kesäteatterissa; valitettavasti en ehtinyt katsomaan tätä kuuleman mukaan vaikuttavaa sodan ja rauhan teemoissa liikkuvaa, sotakesään 1944 ajoittuvaa näytelmää. Myöhemmin illalla oli vuorossa ohjelmallinen čuaju-ilta, jonka teenjuontia seuranneita jatkoja rytmitti ”Suojärven Briha”Hannu Brelo.
Pühänpäivän liturgiisluužban toimitti Suuri Paimoi Leo Pedrun da Puavilan kirikös. Ilo oli kuulta muamankielistü sluužbua; toinah muga tarkah en suomenkielisty nikonzu ole kuunnelluh… Arhijepiskoppu Leo da meijän oma muasterpajattai Ječun Viki malittuu pandih da toimitettih omassah vuitit livvikse, a hora oli opastettu pajattamah varzinkarjalakse! Sid vähäzel roih vaigiekse keral püzümine, ku et kunnolleh maltane kirikköpajozii. (17. kuva)
Ennen varsinaista päiväjuhlaa saimme vielä kuunnella Pirkko Fihlmanin iänel itkendiä Ogoin runonlaulajapatsaalla. Vanhaa karjalaista itkuvirsiperinnettä, jonka soisi todellakin pysyvän hengissä. (18. kuva)
Päiväjuhlan ohjelma alkoi lippukulkueen saapumisella ja yhteislaululla Karjalan kumbuzil. Juhlapuhujana oli kirkkoneuvos Risto Voipio, joka edusti Sortavalan seutua. Puheessaan Voipio toi tuoreella tavalla esiin juurten merkityksen nykymaailmassa. Oopperalaulaja Sanna Heikkisen laulua kuunnellessa tuli mieleen Karjalan satakieli. Sanna on ansiokkaasti laajentanut repertoaariaan myös karjalankielisten laulujen suuntaan. Perinteiseen ansiomerkkien ja viirien jakoon, Kari P. Koslosen omah kieleh lausuttuihin päätössanoihin ja Esipaimenen siunaukseen päättyi tämä vaikuttava juhla. (19. ja 20. kuva)
Juhlatoimikunnan puheenjohtaja Reino Konosen mukaan seuraavan kerran toivottavasti tapaamme Sortavalan Laululavalla vuonna 2012. Tervehenny tulemmo da olemmo kui kois!
(21. kuva)
