Edellisen kerran Salmi-Säätiön hallitus on tehnyt matkan Salmiin vuonna 2000. Silloin oli mukana myös muutama opiskelijastipendiaatti teemalla ”satasella Salmiin”.
Matkallamme oli selkeä päämäärä: muistoristin pystyttäminen niihin kyliin, joissa sellaista ei vielä ollut ja joihin juuremme liittyvät. Säätiön hallituksen jäsenethän ovat perinteisesti edustaneet juuriltaan Salmin eri kyliä. Muun ohjelman muodostivat tervehdyskäynti Salmin kunnanjohtajan luona sekä hallituksen kokouksen pitäminen majapaikassamme Räimälän kylässä aina ystävällisen Jemeljanovin Mikon luona. Mikko on korvannut entisen sähkösaunansa uudella Änäjoen/Räimälänjoen törmään rakentamallaan mainiolla puusaunalla. Uimaankin pääsi jokeen, kun vain jaksoi hätistää hyttyset loitommalle! (3. kuva)
Muistoristit oli valmistettu osin Oulussa (Tapani Menschakoff), osin Salmin Räimälässä (M. Jemeljanov), kilvet Lahdessa. Ensimmäiseen kohteeseen Palojärven kalmistosaareen matkasimme hiljakseen pikkubussillamme. Tien kuoppaisuus ja yllättävän syvät vesilätäköt eivät haitanneet, kun autoa ohjasi taitava, kokenut Karjalan-kävijä Reijo Laukkanen. Matkalla oli havaittavissa, että jonkinasteista metsäteollisuutta oli Orusjärvi-Palojärvi -tienvarren metsissä harjoitettu, ainakin puukasoja ja metsäkoneita näkyi siellä täällä. Viimeinen osuus matkasta – parisataa metriä – tehtiin kahdella kumiveneellä, jotka Mikko oli järjestänyt käyttöömme. (4. kuva)
Kalmistosaaressa lepäävät sinne ennen sotia haudatut Palojärven kylän asukkaat. Pieni saari on vuosikymmenien kuluessa saanut peitteekseen tiheän puuston, josta suurimmat puut olivat päätyneet majavien hampaisiin! Tarkan tšasounan paikan määrittely oli hankalaa. Pääasia kuitenkin, että saimme ristin pystytettyä ja Isä Esipaimen Leon siunauksen myötä lauloimme Olkaa iäti muistetut kaikkien saarella lepäävien omaistemme muistoksi (5. kuva).
Sää suosi pyhiinvaellusmatkaamme, taivas oli pilvetön ja Palojärvi tyyni herkistäen mielet. Paluumatkalla käväisimme Orusjärven v. 1910 rakennetussa kirkossa. Tällä kertaa pääsimme jopa sisälle kirkkoon pienestä takaovesta. Yllättävän hyvässä kunnossa näyttivät kirkon sisäosat olevan – ainakin jos vertaa Salmin Tuleman kirkkoon, jonne sisälle meno alkaa olla jo hengenvaarallista. Perusteellisen kunnostuksen Orusjärven kirkko kuitenkin vaatisi, paljon työtä ja rahaa – eikä takeita työn jäljen säilymisestä todennäköisesti kuitenkaan olisi. (6. kuva) (7. kuva)
Seuraava vaelluskohteemme oli Karkun hautausmaa ja tšasouna, jonka paikka olikin tarkoin ”Karkun brihan” Niilo Rantsin tiedossa. (8. kuva) Takaisin tullessa käväisimme Karkun rannassa ihailemassa Laatokkaa. (9. kuva).
Viimeiseksi veimme ristin Miinalaan, josta vanhojen kuvien ja karttojen avulla mielestämme löysimme oikean paikan. Tosin lähes 90-vuotiaalla lähitalon asukilla ei ollut tietoakaan mistään tšasounasta tai hautausmaasta… Mauri Sulku ja Kari Koslonen lähtivät vaihtamaan ristin kilpeä oikealle puolelle, mutta paikalla ei enää ollutkaan ristiä, vain tyhjä kuoppa! Ilmeisesti pystyttämämme risti oli jotakin paikkakuntalaista ärsyttänyt. (10. kuva).
Ohjelmassamme oli vielä pistäytyminen Manssilassa arkkipiispa Leon esi-isien leposijoilla (11. kuva). Havaitsimme matkalla tien sivuun pysähtyneet Manssilan nuorisoseuran matkalaiset, joiden vieraanvaraisuudesta pääsimme mekin nauttimaan: -Tulgua koufil! kuului iloinen kutsu. Kaksi muutakin matkaseuruetta oli kyseisenä viikonloppuna Salmissa. Kuka vielä väittää, etteivät juuret kiinnosta salmilaisia? Vanhan rajan tuolle puolen Rajakontuun ajelimme ihailemaan upeata näköalaa Laatokalle, todelliselle Karjalan merelle. (12. kuva)
Tervehdyskäynti Salmin kunnan päättäjien luona oli lyhyt muodollisuusluonteinen teetuokio. Ilmeisesti saimme sanomamme perille, kun arkkipiispa Leo muistutti valtioiden välisestä sopimuksesta, joka koskee hautarauhan kunnioittamista: onhan omaisiamme haudattu Salmin nykyisen sankarihautausmaankin alle. Hautojen päällä kulkee siinä maantie! Valkovenäläinen kunnanjohtaja (52 v.) ei ilmeisesti ottanut meitä erityisen vakavasti, vaikka esittikin kutsun saapua seuraavana päivänä Kulttuuritalolla pidettävään Salmi-juhlaan. Hän nimittäin unohti mainita suomalaisdelegaatiosta omassa puheenvuorossaan juhlassa. Vähin äänin ja ilman suunniteltuja tervehdyksiä poistuimme juhlasta Räimälään pitämään hallituksen kokousta.
Kotimatkalla sunnuntaina pistäydyimme vielä pikaisesti Kasakkalahdessa kuvaamassa Salmin entistä sotasairaalaa, jossa sekä kirjoittajan isä että appi ovat aikoinaan poteneet vammojaan. Nykyään rakennus kuulemma toimii lastenkotina. Vilkaisu ikkunoista sisälle tosin antoi ymmärtää, ettei kodin toiminta kovin aktiiviselta näyttänyt.
Matkan aikana verryttelimme keskenämme ja isäntä-Mikon kanssa omua muamankieldü – ken kui maltoi, paginan da pajonke (omaa äidinkieltä – kuka miten osasi, puheen ja laulun avulla). Ülen suuret passibot kaikil matkalazil vesseläs ühtesolendas da hüväs projektas – dai ižändü-Mikol da emändü Veral kaikes huolen pidämizes!
