Neljä sivua kopiota Mirko Harjulan kirjasta: Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914-1922

 

33. AUNUKSEN RETKI ALKAA:
AUNUKSENKAUPUNGIN  SUUNTA

 

 

33.1. SOTAJOUKOT AUNUKSESSA

 

Huhtikuun 1919 kolmannelle viikolle tullessa suomalaisilla Aunuksen retkikunnan järjestäjillä oli koolla noin tuhat miestä. Näistä 118 oli entisiä Saksan jääkäreitä. Salmissa oli I pataljoona, jota johti jääkärikapteeni Urho Sihvonen. Siinä oli 300 miestä ja sen tukena neljä kevyttä tykkiä. Sortavalassa oli jääkärikapteeni Kalle Hyppölän samanvahvuinen II pataljoona. Orusjärvellä oli jääkärimajuri Paavo Talvelan 200-miehinen III pataljoona ja Hyrsylän mutkassa jääkäriluutnantti Lauri Maskulan IV pataljoona. Siinä oli samoin 200 miestä.⁴⁵⁹
 

Punaisilla oli Etelä-Aunuksessa 19. divisioonan 171. rykmentin ja rajajoukkojen väkeä, joista Aunuksenkaupungissa noin 200, Lotinanpellossa 260 ja Prääzässä toistasataa miestä. 171. rykmenttiä komensi Starikov-niminen päällikkö. Aunuksessa oli lisäksi 150 miliisiä. Säämäjärvellä oli 164. suomalaisen punarykmentin hiihtokomppania. Petroskoissa olivat kaupungin 1. ja 2. kommunistirykmentit eli 800 miestä, joitain satoja Äänisen laivueen matruuseja ja 164. suomalaisen rykmentin kaksi komppaniaa.

33.2. SUOMALAISET HYÖKKÄÄVÄT AUNUKSEEN
 

Aamulla 21.4.1919 Sihvosen I pataljoona hyökkäsi Rajakontuun ja eteni Viteleeseen. Sieltä yksi sen komppania lähti Tuulokseen, joka vallattiin seuraavana päivänä, ja loput Ontrusovoon, jonne saavuttiin yöllä 22.-23.4. Aunuksenkaupungin punaiset yrittivät järjestää puolustusta ja kokosivat Aunuksenkaupungin kihlakunnan sotakomissaari Filipp Jegorovin johtaman 250-miehisen punaosaston.⁴⁶¹ Seuraavana päivänä valkoiset etenivät silti taistelun jälkeen illaksi Aunuksenkaupuniin  josta punaiset pakenivat kaupungin reunalle Sudalitsaan. Valkoisille jäi punaisten varastoja, kolme tykkiä, tuhat kivääriä, 30 konekivääriä ja 11 miljoonaa ruplaa rahaa.

 

Pääjoukon rinnalla Laatokan jäätä pitkin eteni jääkärivääpeli Antti Isontalon komppania, joka oli lähtenyt liikkeelle jo 20.4.1919. Sen kaksi joukkuetta liittyivät pääjoukkoon Viteleessä ja Tuuloksessa, mutta yhden joukkueen Isotalo johti Pisiin ja edelleen Aunuksenkaupungin taakse Mägriin 23.4. Siellä Aunuksenkaupungista pakenevat punaiset löivät hänen joukkonsa, mutta se onnistui 25.4. liittymään I pataljoonan pääjoukkoon.

 

Vääpeli Paul Marttina ja 30 miestä puolestaan olivat lähteneet räjäyttämään Muurmannin rataa jo 18.4.1919. He hiihtivät Laatokan jäätä pitkin Syvärijoen suuhun ja edelleen Koukkulaan, jossa he kaappasivat punaisen pataljoonan esikunnan. Sieltä Marttina ja neljä miestä lähtivät edelleen räjäytysretkelle. Matkalla he saivat Zaostrovjen venäläiskylän väen päättämään liittymisestä Suomeen ja perustamaan suojeluskunnan, jonka Marttina johti rautatielle. Räjäytys ei onnistunut, kun paikalle tuli punaisten veturi, ja Marttina palasi Aunuksenkaupunkiin, jonne hän saapui 27.4. Punaiset vangitsivat Zaostrovjen suojeluskunnan ja teloittivat sen johtat.

(sivut 139-140)

 

 

45. AUNUKSEN RETKEN LOPPUVAIHEET

 

5.1. VIIMEISET TAISTELUT

 

Aunuksen pakolaisten johtajat ja suomalaiset aktivistit yrittivät syksyn 1919 elvyttää kesällä kaatunutta Aunuksen retkeä. Salmissa oli 13.-15.7. pidetty Aunuksen kuntien edustajainkokous, jonka osanottajat koostuivat pakolaisista. Kokousedustajat päättivät tukea Aunuksen väliaikaishallitusta, valitsivat hallituksen uusiksi sekä lähettivät Pariisiin maailmansodan rauhanneuvotteluihin Probus Rahikaisen ja kaksi muuta edustajaa.⁶⁴³ Aunuksen hoitokunta ja hallitus yhdistyivät 10.8. ja muuttivat Sortavalaan. Hallituksen toiminta rajoittui julistamiseen ja avun kosintaan. Suomen hallitus ei kuitenkaan ollut kiinnostunut auttamaan. Valtioneuvosto antoi eversti Sihvolle eron 28.8. Majuri Talvela nousi tilalle. Syyskuun loppuun mennessä aktivistit lopettivat värväyksen Aunuksen vapaaehtoiseen armeijaan.

 

Retkeläisten joukkoja oli vielä Rajakonnussa, Suojärvellä ja Porajärvellä. Raja-konnussa johti kapteeni Arvid Berner, jonka vajeneva joukko hyökkäsi vielä Kavaintoon 29.9.1919. Taistelut kestivät 4.10. asti ja poltettu kylä jäi punaisille. Samaan aikaan Porajärvellä Isontalon komppania yritti hyökätä Sununsuuhun ja Koikariin, mutta punaiset 5. ja 7. rykmentit torjuivat sen. Rajakonnun valkoiset halusivat tukea Karjalan kannaksella hyökkäävää valkoista Pohjois-Inkerin rykmenttiä ja yrittivät uudelleen vallata Kavainnon 30.10., mutta siitä ei tullut mitään. Isotalo puolestaan liittoutui valkoisten venäläisten kanssa ja yritti näiden tuella vallata Lintujärven 17.1 L, mutta tästä ei tullut sen enempää.

 

Suomen hallitus mietti Aunuksen asioita koko ajan ja varasi vuoden 1920 menoarvioon 50 miljoonaa markkaa mahdollisen Itä-Karjalan retkikunnan varustamiselle. Aunuslaisista pakolaisista muodostettiin Sortavalaan Pääskylahden harjoitusjoukko, jota johti majuri Väinö Palomäki. Rajakonnun aunuslaiset järjestettiin Aunuslaiseksi taistelukouluksi, johon kuului 200 miestä. Näissä osastoissa aunuslaisista pakolaisista koulutettiin alipäällystöä mahdolliselle uudelle Aunuksen valkoarmeijalle

 

Rahat kuitenkin menivät pakolaisapuun sekä Repolan ja Porajärven kuntien kehittämiseen. Viimeiset Aunuksen retkikunnan suomalaiset kotiutettiin 20.12.1919 ja jouluaattona Suomen hallitus ilmoitti, ettei enää tue retkeilysuunnitelmia. Pääkylahden harjoitusjoukko lakkautettiin 31.12.1919 ja retkikunta virallisesti 1.1.1920. Aunuksen väliaikainen hoitokunta lakkautettiin 13.1.1920.

 

Punaiset hyökkäsivät Rajakonnun lähellä vielä 21.12.1919 ja tammikuun 1920 alussa, mutta heidät torjuttiin. Pohjoisempana valkoisten suomalaisten ja aunus-laisten retkeily jatkui tammikuulle, jolloin Isontalon komppaniasta lähtivät enimmät miehet kotiin. Aunuslainen taistelukoulu piti Rajakontua miehityksessään, kunnes Suomen valtioneuvosto päätti 9.3. lakkauttaa sen. Kylä jätettiin punaisille 11.3.

 

Aunuksen retki maksoi 36,5 miljoonaa markkaa. Siihen osallistui 7000 suomalaista, joista 2500-3000 oli yhdellä kertaa rajan takana. Retkellä kaatui 350 suomalaista ja haavoittui noin 700. Aunuksen pakolaisia laskettiin Suomessa maaliskuus-, na 1920 olevan 1723.⁶⁴⁶ Suomen valtion Itä-Karjalan toimituskunta perusti pakolaisten huoltoon komitean entisistä Aunuksen hoitokunnan ja väliaikaishallituksen jäsenistä 1.4.1920. Sen puheenjohtajaksi ryhtyi Juho Kujala.

 

 

45.2. MIKÄ AUNUKSEN HETKESSÄ MENI VIKAAN

 

Aunuksen retki alkoi sarjalla nopeita voittoja, mutta keskeytyi surkeaan pakoon ja pttiittyi hiljaa näivettymällä. Kuten aikaisemmat ja tulevat heimosotaretket, tämäkin oli varsinaisia sotakouluja käymättömien nuorten upseereiden vihollista aliarvioiden suunnittelema, heikosti johdettu sarja sotatoimia. Niihin suurpolitiikan iuossa rämpivä, vallankumousta pelkäävä Suomen hallitus yritti suhtautua kuin johonkin itseensä täysin kuulumattomaan.

 

Aunuksen väestöä suomalaiset eivät saaneet puolelleen. Retkeläiset jäivät alkumenestyksen jälkeen polkemaan paikoilleen, mikä vei väestöltä uskon mahdolli-lUUteen erota Venäjästä. Ylevistä julistuksista ja määräyksistä huolimatta retkeläiset käyttäytyivät kenttätasolla kuin miehitetyssä maassa, mobilisoivat miehet, pakotti-VÄt kansan kyyditsemään kuormiaan sekä harjoittivat terroria ja omavaltaisuuksia. Maailmansodan käynyt Aunuksen miesväki ei myöskään halunnut enää sotia, eikä Virsinkään venäläisiä vastaan, vietettyään näiden kanssa maailmansodan ampuma-httudoissa hiljattain kolme vuotta.

 

Yhteiskunnallinen vallankumous oli innostanut köyhiä aunuslaisia ja kommu-nlftticn propaganda tyrkytti valoisaa tulevaisuutta. Suomalaisten ottamalla alueella Vultaan palasivat samat pösöt, jotka olivat hallinneet kyläyhteisöjä ennen vallankumousta. Kumous- ja neuvostokaudella 1917-1919 näitä isäntiä, kirkonmiehiä ja porvareita oli ryöstetty, alennettu ja sorrettu, minkä he kostivat suomalaisten tul-liui kiivaana terrorina. Tuloksena kesästä suomalaisten ja omien isäntien alaisuu-ilt*N,Hii Mela-Aunuksen kansa vieraantui suomalaisten propagoimasta heimoani tees-lii lopullisesti. Vahingoniloisena aunuslainen sotakomissaari Jegorov totesikin, että Suur-Suomen todellisuus oli toiminut huomattavasti parempana propagandana Valkoisia vastaan kuin mihin kommunistit olisivat ikinä kyenneet.

 

sivut188-189