Vilho Tahvanainen:
Erikoistehtävä Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932-1945
 
(Akateeminen kustannusliike, 1971)  
◄◄ Sivuston alkuun
    ◄ Sota
Vilho Tahvanainen aloittaa kirjansa näin: "Elämän jaellessa sattumuksiaan minulle on käynyt niin, että olen joutunut palvelemaan Suomen valtiota hyvin erikoisessa tehtävässä, toimimaan marsalkka Mannerheimin ja eräiden Suomen tasavallan presidenttien viestimiehenä toistakymmentä vuotta."
Aihe on jännittävä, kirja on sujuvasti kirjoitettu, ensilukemalta se tuntuu vakuuttavalta, onhan siinä aivan uutta historian taustatietoa. Sitä historian harrastaja koko ajan odottaa vielä salassa olevien asioiden paljastumista. Mutta mutta, kirja piti lukea toiseen kertaa ja tarkemmin. Joitain epäilyksiä oli herännyt.

Vilho Tahvanainen kertoo kirjassaan kolmesta kirjeiden välitysmatkasta Rajakontuun 1933.
Sivulla 139 on otsikko: "Yhteys Rajakonnussa toukokuussa 1933."
Kirjeiden vaihtopaikka, jota hän yrittää kuvata, oli tosiasiassa Suomen puolella oleva kotikyläni Manssila, eikä vanhan rajan takana Venäjän puolella oleva Rajakontu. Tunnen kotikyläni tienoot useilta matkoilta ja karttojen perusteella. Siitä heräsi epäilyni, onko koko kirja lahjakkaan mielikuvituksen tuotetta?

Vahvasti vaikuttaa siltä, että Tahvanainen ei ole käynyt Manssilassa, Rajakonnusta puhumattakaan. Tarinoidensa tapahtumapaikat hän on päätellyt vasta sotien jälkeen kartasta. Yleiskartasta näkee että Laatokan itäpuolella rantaviivan suunta on luoteesta kaakkoon ja raja lähtee Laatokan rannasta kohti pohjoista. Rantaviivan suunta on oikein, sen sijaan tarkkaa rajaviivan kulkua on vaikea päätellä topografikartankaan avulla.

Valtakunnan raja kulki ennen sotia Kannakselta Metsäpirtistä Rajaojan suusta Laatokan poikki koilliseen Variskiveen. Variskivi on lähellä rantaa, Venäjän puolella olevan Rajakonnun kylän kohdalla. Raja jatkui Variskiveltä luoteeseen vesirajassa pari kilometriä Vino-ojaan asti. Siitä raja nousi koilliseen 4 km kohti Manssilaa, Salmi-Aunus tiehen asti, rajakivelle no. 73, jossa oli tullivartio. Tie jatkui toista kilometriä kaakkoon Rajakontuun, maaraja oli tien vieressä. Raja Variskiven ja Vino-ojan välillä oli erikoinen: maa kuului NL:lle ja vesi Suomelle. Ainakin Manssilan kylän kohdalla joka kohdassa maarajalla oli pistoaidat (riukuaita, risuaita).

 

Tahvanaisen ensimmäinen matka oli toukokuussa 1933. Matka piti tehdä autolla Luumäeltä Salmiin, mukana kaksi upseeria, autonkuljettajasta ei puhuta mitään. Mannerheim sanoi:

"Teidän kaikkien kolmen tulee seistä rajalla, ehdottomasti rajalla, mutta rajaviivan Suomen puoleisella reunalla viittä vaille kello kaksi yöllä Suomen aikaa. Turvallisuussyistä teidän on jätettävä autonne juuri tähän kohtaan. Siinä on kartassa merkki. Siitä jatkatte matkaa Laatokan rantaan ja sitten etenette rannan lähituntumassa aina rajaviivalle asti, kuitenkin huolehtien siitä, ettei teitä voida nähdä Laatokalta päin."

Tie Luumäeltä on mennyt ensin Lappeenrantaan 50 km, siitä Viipuriin 50 km. Viipurista todennäköisesti Antrean, Sairalan, Hiitolan, Kurkijoen, Lumivaaran ja Lahdenpohjan kautta Sortavalaan. Tämä väli on vähintään 250 km.  Sortavala - Manssila väli on noin 150 km. Matkaa kertyi viitisensataa kilometriä. Aikaa kului sorateillä ja silloisilla autoilla koko päivä, 10-15 tuntia. (Minulla ei ole maantiekarttaa ennen sotia olevalta ajalta.)

".... Oli jo iltamyöhä, kun saavuimme Salmiin. Muutaman kilometrin päässä ennen Rajakontua rajavartioston miehet sulkivat tiemme, kiersivät automme taakse ja tutkivat sen rekisterilaattoja. Rajaluutnantti kyseli matkamme tarkoitusta, ja kapteenimme näytti hänelle lupalappua. Niin pääsimme eteenpäin.

Auton jätimme kartassa merkittyyn kohtaan. Ketään ei näkynyt, vaikka tiesimme, että autoamme vartioitiin. Etenimme ohjeiden mukaisesti ensin Laatokan rantaan päin ja sitten kohti rajaa. Kuljimme jonossa noin viiden metrin etäisyyksin, minä edellä, sitten kapteeni ja viimeisenä luutnantti konepistooleineen.

Minua huvitti ja vähän nolottikin tällainen hanhenmarssi. Olin uskovinani, että tämä olisi minun viimeinen yhteydenottomatkani. Näytti siltä, että Mannerheim oli suunnitellut tehtäviini muutosta. Nämä upseerit toimisivat tästälähin yhteydenottajina, ja minut viskattaisiin yli laidan. Mutta en ollut pahoillani. Tällainen matkaaminen oli minusta jollakin tavalla outoa ja harkitsematontakin. Jos vihollinen olisi tahtonut meistä päästä, niin mitään emme olisi voineet. Ensin ehkä olisi kupsahtallut luutnantti konepistooleilleen, sitten kapteeni, jolla oli pistooli, ja minä, joka pidin aseeni piilossa housunkaulukseni alla, olisin ehkä päässyt sillä, että minua olisi potkittu takamuksiin. En silti pelännyt, sillä aikaisemmilla matkoillani olin nähnyt, että venäläiset yhteysmiehet olivat ystävällisiä ja miellyttäviä ihmisiä.

Noin kaksisataa metriä ennen rajaviivaa pysähdyimme ison kiven viereen, missä kuulostelimme ääniä. Kapteeni kaivoi taskustaan kirjeen ja antoi sen minulle sekä kehotti minua menemään rajalle vaihtamaan kirjettä. Hän jäisi luutnantin kanssa varmistamaan minun matkaani.

Ensin hämmästyin tätä tehtävän muutosta, ja mielessäni pyöri jo kysymys, oliko kenraali Mannerheimin käsky tulkittava juuri tällä tavalla, mutta hillitsin mieleni ja sanoin:
-Tehdään niin kuin kapteeni käskee!

Tarkastelin, oliko kirje sama, minkä Mannerheim oli antanut, panin sen poveeni ja lähdin kohti rajaa. Kapteeni ja luutnantti jäivät kiven taakse kaulat pitkällä kurkistelemaan, tulivat sitten kivi kiveltä perässäni ja pysähtyivät aukeamman paikan laitaan suuren kiven taakse.

Saavuin rajalle noin viisi minuuttia ennen sovittua aikamäärää. Ennen kuin olin ehtinyt pysähtyä rajaviivalle, nousi rajan takana noin viidenkymmenen metrin päässä olevan pensaan vierestä kaksi miestä aseet kädessä seisomaan. Kolmas jäi pensaan juurelle kiväärinpiippu suunnattuna minuun. Seisaalleen nousseet miehet viittilöivät minulle, että tulisin heidän luokseen, mutta minä vuorostani viittilöin heitä tulemaan lähemmäksi. Lähdin astumaan heitä kohti ja pysähdyin rajaviivalle..."

Rajavartioston rajapuomi oli rajavartioston kasarmien kohdalla, kilometriä ennen rajakiveä no. 73. Ainoa kärrytie Laatokan rantaan lähti kasarmien kohdalta. Matkalaiset jatkoivat kuitenkin matkaa eteenpäin. Mutta matkaa ei ollut syytä jatkaa rajakivelle no. 73 asti, koska sen jälkeen Laatokan rantaan pääsi vain NL:n alueen läpi! Auton saattoi jättää vaikkapa kansakoulun pihaan, rajavartioston naapuriin,  kävellä siitä pusikoiden ja peltojen läpi rajalinjaa seuraten kohti Laatokkaa neljä kilometriä. Aitojen ylityksessä oli syytä olla varovainen ettei mene rajan yli. Rajaa ei ollut merkattu maastoon mitenkään, piti tietää mikä risuaita on valtakunnan raja.

Laatokan ranta on tasaista hienoa hiekkaa, siellä ei ole kiviä joiden taakse upseerit olisivat voineet piiloutua. Ei ollut mitään rajaviivaa, lähellä Laatokkaa raja oli Vino-ojassa ja sen Suomen puoleisella reunalla oli pistoaita. Sen yli on yhteydenpidon täytynyt tapahtua.

Paikka mihin auto on pitänyt jättää on ollut tiheään asuttu ja oli valoisa kesäyö. Mitä lupalapussa on pitänyt lukea, että rajavartijat olisivat päästäneet aseistetun ryhmän raja-alueelle keskellä yötä? Sillä alueella oli jatkuvasti rajaloukkauksia, ampumisia ja tappamisia. Rajavartiosto olisi viimeistään siinä vaiheessa tehnyt hälytyksen kun autosta lähti kohti rajaa siviili ja kaksi juhlapuvussa olevaa aseistettua upseeria.

 

Toinen matka

"Tasan kahden viikon kuluttua olin jälleen matkalla Rajakontuun. Mutta nyt minulla oli seurassani itse Ukko-Pekka Svinhufvud ja kenraali Mannerheim. Automme ei ollut presidentin virka-auto, vaan aivan tavallinen helsinkiläinen taksi. Mannerheim oli siviilipuvussa ja presidentillä oli saappaat ja suorat housut kuin tavallisella maanviljelijällä. Molemmilla herroilla oli tuulikangaspusero.

 Herrat tulivat aivan rajan lähelle. He jäivät sakeaan pensaaseen kiikareineen seuraamaan yhteydenottoani rajalla. Venäläinen kenraali oli siellä odottamassa ja varmistus oli hänellä samanlainen kuin edelliselläkin kerralla.

Kymmenisen minuuttia keskustelimme kuulumisista venäläisen kenraalin kanssa. Koko ajan tiesin, että Mannerheim ja Svinhufvud seurasivat jopa suunliikkeitämme kiikareillaan. Vaihdoimme kirjeet. Minä annoin kenraalille Mannerheimin lähettämät kaksi laatikkoa hyviä sikaareita. Molemmat laatikot minun oli ensin avattava kenraalin nähtäväksi, mitä ne sisälsivät.

Hyvästelimme kädestä pitäen toisiamme, ja niin oli sekin kohtaaminen ilman pelonaiheita ohi. Ystävällisten ihmisten kanssa asiat aina luistavat hyvin.

-Näinhän se kävi mukavasti, naurahtelivat molemmat herrat ehdittyäni heidän luokseen ja kävellessämme autollemme.
Matka kohti Luumäkeä alkoi hyvän tuulen vallitessa.
- Minusta sinä marsalkka saatkin toisen agentin - jos huolit, sanoi Svinhufvud Mannerheimille leikillisesti.

Ensimmäisen kerran kuulin Svinhufvudin sanovan Mannerheimia marsalkaksi, mutta sen jälkeen hän läsnäollessani puhutteli häntä yksinomaan marsalkaksi."

Tämä toinen matka on mielikuvituksellisin: Tasavallan presidentti Svinhufvud ja Mannerheim istuvat autossa vähintään 10-15 tuntia Luumäeltä Manssilaan, kävelevät yöllä peltoja pitkin neljän kilometrin päähän Laatokan rantapusikkoon seuraamaan kiikarilla kirjeenvaihtoa. Paluumatka kestää seuraavaan iltaan asti! Jos ko. herrat olivat kesäkuun yönä Manssilassa, siitä puhuttaisiin vieläkin. Mitä ajatteli rajavartija kun näki Mannerheimin ja tasavallan presidentin lähtevän siviilin mukana kävelylle Laatokan rantaa kohti? Edellisenä vuonna oli ollut Mäntsälän kapina ja pari vuotta sitä ennen Lapuan liike muilutti rajalle mm. entisen presidentin Stålbergin. (Luulenpa että Tahvanainen tätä kohtaa kirjoittaessaan nauroi makeasti ja otti kulauksen konjakkia hyvän jutun keksittyään!)

 

Kolmas matka

"Seuraava yhteys Suomen rajalla järjestyi jälleen jo nyt sovittuna ajankohtana, mutta ei enää Rajakonnussa Laatokan rannalla, vaan noin kaksi kilometriä Rajakonnusta pohjoiseen."

Jos edellä hahmotellusta kohtauspaikasta suunnistetaan kaksi kilometriä pohjoiseen tullaan Kononoffien talojen pihoihin. Jos lähdetään, kuten Tahvanainen varmaan tarkoitti, Rajakonnusta sisämaan suuntaan itään, tullaan kotitaloni metsään Missinkorpeen. Raja oli siellä Rajaoja nimisessä puropahasessa  ja sen varrella oli pistoaita karjan takia. (Myös Laatokan toisella rannalla raja oli Rajaojassa. Suomenlahden puolella oli Rajajoki.) Tässä metsässä kohtauspaikan tarkka sopiminen oli mahdotonta, vain tiheää korpea ja pusikkoa. (Olen kävellyt siellä viime kesänä.)  Lisäksi maantieltä olisi pitänyt kävellä pari kilometriä läpi tiheään rakennetun kylän.

 

Muista asioista herätti heti epäilyjä kohta, jossa kerrottiin NL:n johdolle, että Suomella ja Eestillä ei ole mitään Suomenlahden sulkemissuunnitelmaa rannikkotykistön avulla. Tästä yhteistyöstähän on viime vuosina ollut TV-ohjelmia ja on kirjoitettu kirjoja. NL:n johto tiesi tarkasti näistä hankkeista, olihan sen vakoilija tiedottanut kaikista yksityiskohdistakin. Mannerheimin ja Stalinin kirjeenvaihdon piti olla rehellistä vuoropuhelua!

Muista Tahvanaisen kirjan asioista en osaa sanoa varmuudella mitään erikoista. Tutkikoot toiset niitä kohtia, voihan jotain olla tottakin? Miten Narva oli miehitetty marraskuussa 1939? Salaiset kansiotkin on helppo keksiä.

Loppupäätelmä: Tahvanainen on keksinyt epäilyksettä vasta sotien jälkeen kaikki kolme yhteydenottoa  Rajakonnussa. Herää kysymys, minkä verran kirjassa on totuutta. Mutta, kuten sanotaan, joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.

Koska Erkki Hautamäen kirja Suomi myrskynsilmässä perustuu suurelta osin Tahvanaisen kirjaan, siitäkin voi esittää vakavia epäilyjä.  Tosin Hautamäki on ilmeisesti jotain tutkinutkin, toisin kuin Tahvanainen.

Helsingissä 20.10.2005
Leo Mirala

 

Manssilan rajavartiosto 1/SR1,  puomi oikealla johon vieraat pysäytettiin. Vasemmalle tie Rajakontuun
Laatokalta maaraja nousee ensin Vino-ojaa myöten, sitten raja-aita tulee läpi niittyjen kohti koillista kuvassa olevan Steniuksen talo nurkalle. Talon edessä on rajakivi no. 73.  Tästä raja-aita ja tie kulkevat sovussa vierekkäin kilometrin verran vasemmalle Rajakontua kohti. Viitta osoittaa varsinaiselle rajanylityspaikalle Manssilan ja Rajakonnun väliselle puomille.
Kuva otettu Steniuksen talosta parisataa metriä Rajakontuun päin. Tien takana olevassa pistoaidassa on raja. Aidan takana kolhoosin traktori äestää kuivaa peltoa. Takana näkyy 4 km päässä oleva Laatokka, tällä kohdalla oleva  vesialue kuului Suomelle.

 

Erkki Hautamäki: Suomi myrskynsilmässä

 

"Hämeen sanomat 10.7.2005; Res. majuri Erkki Hautamäki toimittaja Sanna Mannermaan haastattelussa:

Sotahistoria uusiksi

Hattulalainen opetusneuvos ja reservin majuri Erkki Hautamäki on kirjoittanut toisen maailmansodan historiaa uudelleen. Vastikään ilmestynyt kirja Suomi myrskyn silmässä perustuu marsalkka Mannerheimin salaisen kansion S-32 asiakirjoihin.

Mistä saitte idean kirjoittaa toisen maailmansodan historiaa uudelleen?

- Alunperin kiinnostuin aiheesta jo vuonna 1971, kun Mannerheimin asiamiehenä toimineen Vilho Tahvanaisen teos Erikoistehtävä julkaistiin. Kirja sai osakseen valtavaa huomiota, ja kiinnostuin itsekin ottamaan selvää siitä, miten asiat oikeasti menivät. Projekti sai kuitenkin odottaa 20 vuotta, ja kunnolla pääsin aloittamaan asioiden selvittelyn vasta jäätyäni eläkkeelle.

Mikä on teoksen keskeinen lähdeaineisto?

- Punaisena lankana ovat Vilho Tahvanaisen Mannerheimin S-32-kansion sähkeistä ja raporteista tekemät kopiot, jotka olen käynyt läpi kronologisessa järjestyksessä. Sieltä löytyy totuus. Näiden asiakirjojen rinnalle olen kerännyt lisätietoa maailmankirjallisuudesta.
......"