Tämä on kertomus Salmiseuran matkasta Laatokan ympäri 6- 10.7.1990.
Lähdimme Salmiin Siljan kanssa aamulla klo 5:20 Siilinjärveltä Tarinan risteyksestä. Vanhan linja-autoaseman pysäkiltä mukaan liittyivät Agnes Vihavainen, Lauri Akkila sekä paljon muita. Matkamme kohti tuntematonta ”Tulemaa” alkoi oppaiden esitellessä itsensä. He olivat Sanni Hallikainen ja Silja Hämäläinen, os. Proskin. Kuljettajamme oli Timo. Ja hyvän tavan mukaan jokainen esitteli mikissä itsensä isänsä ja äitinsä nimillä. ”Olen Aune Hartikainen, Mikko ja Vassi (Vilhelmiina) Kononoffin nuorin tytär, Tulemalta Alhosta.”
Nopeasti matkamme jatkui ja olimme Nuijamaalla jo keskipäivällä. Tullimuodollisuudet sujuivat ja Viipurissa vaihdettiin 50 Suomen markkaa ja saatiin 76 ruplaa. Berjoskasta ostin 2 pulloa vodkaa ja pienet suklaalevyt pikkuisille suille. Rautatieaseman edessä noustiin takaisin autoon, jonka ympärille oli kerääntynyt kerjäläisiä. Purkka ja kolikot kelpasivat.
Leningradissa selvisimme huoneisiimme pienen hässäkän jälkeen. Hissit eivät näet lähteneet liikkeelle ennen kuin pari pulskaa poikaa poistettiin. Me akat heitimme heidät armotta ulos ja niin hissi nytkähti liikkeelle. Kun matkalaukut saatiin huoneeseen, huomasi Agnes kadottaneensa yhden muovikassin. Syönnin jälkeenkin kassia etsittiin turhaan. Illalla otettiin kylmä suihku, koska lämmintä vettä ei tänään ollut saatavissa. Hymyilyttihän se hiukan, mutta uni saatiin kuitenkin hyvin.
Seuraavana aamuna lähdettiin Nevan rantaa pitkin ajamaan kohti Aunusta. Mukaan otettiin opas neuvomaan meidät kaupungin ulkopuolelle ja lopuksi hänelle annettiin kahvipaketti. Sitten vain köröttelimme kohti Aunusta, jossa meillä piti olla ruokailu. Ruokaa ei kuitenkaan herunut ja niin päätimme lähteä jatkamaan suoraan Salmiin ”entisillä itroilla”.
Salmissa menin ensimmäisten mukana autosta ulos ja kysyin Vasilin näköiseltä mieheltä: ”Oletko Vasili?” Kun sain myöntävän vastauksen, paiskasin kättä, esittelin itseni ja toin hänelle Antero Jokiniemen ja Klaudian terveiset Suomesta. Annoin hänelle myös pikkupaketin ja kirjeen. Sitten meidät ohjattiin sisään ja isännät eivät meinanneet saada lainkaan puheenvuoroa aluksi. Mutta Sanni otti ohjat käsiinsä ja niin päästiin eteenpäin.
Salmiseuran puheenjohtaja esitti, että ensin Vasili saisi ottaa omat vieraansa. Vasili vastasi, että hän ottaisi sen, joka toi Suomesta paketin ja terveiset. Hän tarkoitti minua ja minä esitin, että Vasili ottaisi meidät kaikki eli neljä naista. Ja niin minä pääsin samaan majoitukseen Nadjan, Agneksen ja Siljan kanssa. Tämä oli Anteron ja Klaudia ansiota ja tytöt pyytävät välittää näin heille kiitokset.
Nyt mentiin Vasilin kyyditessä hänen kotiinsa, jossa meidät toivotti tervetulleeksi vaimo Anni ja pikku Sergei. Ruokailtuamme hiukan majapaikassa, lähdimme pikavisiitille Alhoon. Havaitsimme, että Yrjön talon kohdalla oli vain peltoa. Täältä Vasili kyyditsi meidät Miinalanjoen rantaan tulokahveille ja viettämään samalla iltaa isäntiemme kanssa. Sanni ja Maija viuhahtivat Miinalanjokeen uimaan. Kello oli jo 23, kun Vasili kyyditsi meidät pois ja nyt otettiin tuloryyppyjä majapaikassa lisää. Nyt ryyppyjä tuli jo yhteensä 4 ja siitähän oli seurauksena vain kikatusta silmien sulkemiseen asti.
Seuraava aamu oli sunnuntai ja päivä kaunis jo kello 8 aikaan. Tänään oli kokoontuminen sovittu työväentalon eteen. Siellä olimme käyneet keskikoulua välirauhan aikana. Salmin kunnanjohtaja otti meidät vastaan ja kertoi tietoja Salmista. Sieltä jatkoimme matkaa oletetulle sankarivainajien paikalle ja laskimme sinne kukkaset. Veisasimme kirkkoveisun. Sen jälkeen kuljimme Ortodoksikirkolle, joka oli surkea näky. Jokainen taisi toivoa, että se saisi jo purkutuomion. Sytytin hautakynttilän toisten sytyttäessä tuohuksia. Kukat jätettiin nurkaan tiilikasan eteen. Veisasimme taas jotain ja ristimme silmät pyhää osaa kohden. Kyyneliä ei voinut välttää, kun kuvia otettiin tuttujen kanssa. Itse kukin kulki sitten pää painuksissa viereiselle hautausmaalle. Täälläkään ei ollut samanlaista kuin Suomessa. Vain muutama löysi tutun haudan.
Ohjelma oli tämän jälkeen vapaampaa ja jokainen sai suunnitella omat retkensä. Menimme taas Alhoon ja etenimme pikku hiljaa käyden ensin ukin paikalla. Sieltä oli purettu muuri, mutta jotain oli sentään jätetty tähteeksikin. Sitten menimme Inoloiden paikalle ja otimme valokuvia. Saimme käydä siellä sisässäkin ja nämä ihmiset olivat oikein ystävällisiä, kun tarjosivat meille tsaijut ja kahvit. Sitten jatkoimme noin 100 metriä Sergein taloon, jossa oli sian teurastus käynnissä. Talon isäntä kertoi syntyneensä tähän taloon ja niin Nadja ja isäntä kuvattiin talon seinustaa vasten. Nyt mentiin tien toiselle puolelle. Siinä oli Prousan Mikon talo. Talossa asui kaksi sisarusta. Taas juotiin tsaijua ja myös pikarit kilisivät uuden tuttavuuden kunniaksi. Toisella sisarella oli mies ja tytär ja toisella vain poika. 2 Sisar, jolla oli mies, puhui suomea. Istuimme vierekkäin ja kysyin häneltä, kun me nyt lähdetään tuota tietä jatkamaan, niin onko siellä vanhoja taloja vielä jäljellä. Sisar sanoi, että yksi vanha talo on vielä paikallaan.
Lähdimme Vasilin kyydissä etenemään ja tarkkailimme maisemaa. Ajettiin pitkälle, mutta sitten pyysimme Vasilia ajamaan takaisin. Nyt huomasimme talon, joka sopi kotini ulkonäköön. Menimme lähelle ja suomea puhuva emäntä tuli ulos. Juttumme alkoi luistaa, hän oli toisella puolella porttia ja minä toisella. Kysyin häneltä, onko yläkerrassa Alhon puolella huone? Hän vastasi, että on. Kysyin, onko tälläkin puolella huone? Siihen hän vastasi, että ei. Nyt olin varma, että olin kotini portin ulkopuolella.
Emäntä pyysi meitä kaikkia sisälle. Menin emännän perässä eteiseen ja silloin olin varma, että kotihan se siinä. Nyt ei itkua voinut enää pidätellä. Itkimme Siljan kanssa, kun lapsuusmuistot tulvivat mielessä. Ulkorakennukset oli rakennettu leikkimökkimme kohdalle. Siljan kanssa muisteltiin leikkejä. Huoneet olivat samat, vain keittiön ovi ensimmäiseen kamariin oli laitettu tukkoon. Eteisestä nousi raput yläkertaan siten, että kaksi ensimmäistä rappua oli eteisen puolella. Sitten oli ovi. Tämä oli lopullinen vahvistus kotipaikaksi.
Talo kuvattiin ulkoa ja sitten käytiin Kasakkalahdessa kääntymässä ja pesemässä kasvot Laatokan vedellä. Nyt olimme saaneet todella sulattelemista yhdelle päivälle. Illalla oli videoesitys työväentalolla. Sitten lähdimme pienen sateen jälkeen majapaikkaamme. Taas saatiin tsaijua ja Vasili täytti pikarit. Nadja ei nyt maistanut, mutta minä tyhjensin Siljan kanssa vähän Vasilin pulloa.
Maanantaiaamu oli pilvinen, mutta keskipäivällä paistoi taas aurinko. Vasili ja Agnes lähtivät Akkiloiden kanssa Kirkkojoelle. Minä, Nadja ja Silja lähdimme hiljakseen kävelemään ja katselimme omia seutuja. Nadja otti oman pellon multaa muovipussiin. Päivä kului nopeasti ja kun palasimme majapaikkaan, olikin jo aika mennä yhteiselle Salmiseuran tarjoamalle aterialle.
Vielä kerran kävin näyttämässä Akkiloillekin omaa kotipaikkaani ulkoapäin. Koska oli maanantai ja talon väki oli jo töissä, emme päässeet enää sisään. Vasili haki meidät täältä ja kävimme kaupassa. Kello 20 oli yhteinen illanvietto työväentalossa. Laulettiin ja tanssittiin.
Vielä mentiin Miinalanjoen rantaan keittämään läksiäiskahvit ja muistelemaan isäntäperheiden kanssa. Lopuksi laulettiin muutama laulu. Tästä käynnistä oli paikallinen lehti myöhemmin kehunut: Siisti porukka entisiä salmilaisia kävi Miinalanjoen varrella keittämässä kahveja tutustuen entisiin kotiseutuihinsa. He keräsivät roskansakin niin tarkkaan pois, ettei kyläläisille tuotettu mitään häiriötä.
Viimeinen ilta istuttiin Annin ja Vasilin seurassa ja muisteltiin menneitä. Taisi siinä muutama pikarikin taas nousta. Lähtö oli aamulla sovittu kello 9:30. Kaikki olivat paikalla ajallaan, ja joka perheestä oli joku saattaja mukana vilkuttamassa bussin lähtöä. Kotimatka alkoi. Tämä oli ensimmäinen Laatokan kiertävä turistimatka. Pitkärannan ja Sortavalan kautta mentiin kotiin. Pitkärannassa oli meille laitettu maittava ruoka. Kävimme myös tuhlaamassa viimeiset ruplamme pois. Tullimuodollisuudet hoituivat hyvin ja Siilinjärven matkatoimiston edessä olimme kello 19:30. Meille neljälle akalle matka oli antoisa. Emme kuitenkaan haluaisi vaihtaa osiamme, kyllä olot siellä sentään olivat sellaiset.
Kävin Salmissa toisen kerran 17 vuotta myöhemmin 10 -12.8.2007. Halusin näyttää tyttärelleni ja kahdelle veljeni tytölle ja muille sukulaisille lapsuuteni maisemaa. Vuosia oli vierinyt edellisestä käynnistä. Pääsimme entiseen kotiin taas sisään. Rouva oli sama kuin silloin edellisellä kerralla. Tällä kertaa rouva kehui taloa kovasti. Talo on hyvin tehty, kun tarvitaan vain pieni määrä puita lämmitykseen talvella. Talo on siis lämmin. Tämä oli minulle iloista kuultavaa. Matka oli taaskin onnistunut ja kaikki tytöt olivat tyytyväisiä. Myös minulle tuli hyvä mieli, kun sain näyttää heille lapsuudenkotini.
Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut Aune Hartikainen vuonna 1990 ja 2007. Tämän version on kirjoittajan luvalla muokannut Kari Terho syyskuussa 2007.
