Sijainti Varpaselän ja Orusjärven kylien välisen tien puolivälissä, linnuntietä noin 11 kilometriä Tulemasta koilliseen.
Kyläkuvaus
Pieni, kymmenkunta taloa ja yhteensä noin 30 asukasta käsittävä kylä keskellä suuria metsäalueita korkealla mäellä. Asukkaiden pääasialliset tulonlähteet olivat maanviljelys, metsästys ja erilaiset metsätyöt. Hanhiselän anteliaat metsäalueet houkuttelivat metsästysseurueita ympäri pitäjää riistanpyyntiin. Kylässä sijaitsi rajavartiolaitoksen vartio. Jeronselkä muutaman kilometrin päässä kylän itäpuolella luettiin myös kylän alueisiin.
Kylän suvut (ajalta ennen talvisotaa)
Harle, Jeronen, Jurvonen, Lätti, Meurasalo, Mäkinen, Rovio, Savinainen, Tiainen.
Merkittävimpiä kohteita
Rajavartion tukikohta Murtojärvellä
Kansakoulu
Saha ja mylly