Oritselkä, tunnetaan myös nimellä Orihselkä

Sijainti  
Mantsinsaaren puolivälissä, noin 13 kilometriä linnuntietä Tulemalta. Autoteitä pitkin matkaa tulee reilut 20 kilometriä.  

Kyläkuvaus 
Sijaitsi hevosenkengän muotoisella harjulla, josta nimitys Oritselkä. Kylän Laatokan puoleinen alue oli yhtä suurta peltoa rantaan asti, itäpuoli taas oli suota joka oli viimeisinä vuosina ojitettu valtion toimesta.  

Taloja oli 56 ja asukkaita kylässä oli noin 310, jotka saivat toimeentulonsa lähes yksinomaan kalastuksesta, niin kesällä kuin talvellakin. Oritselässä oli kuitenkin myös viljeltyä peltoa yhteensä noin 216 hehtaaria.  

Kylän asukkaiden joukossa asui aikoinaan useita taitavia vene- ja rekimestareita. Oritselästä on kotoisin maailmankuulu tekstiilitaiteilija ja kansanedustajaehdokas professori Oili Mäki (eli Murun Olga).  

Kylän suvut (ajalta ennen talvisotaa)  
Ansela, Aksola, Jänis, Kaasinen, Karhu, Kimajev, Kokko, Kokotti, Konoila, Kontio, Kotipelto, Kutja, Lempinen, Lossi, Lujanen, Lukin, Majuri, Maukku, Muru, Mäkinen, Oksio, Pankonen, Patola, Peltonen, Petshu, Porevuo, Priitsku, Prokki, Rinnevuori, Saimala, Salmela, Taumala, Taussi, Tuutti, Uusisuo.  

Merkittävimpiä kohteita  
Rukoushuone
Kauppa
Härkämäen rannikkotykistöpatteri (2 x 152mm Canet 45 -tykkiä) ja Härkämäen kasarmit.   
Tuulimylly

Katso kuvat