Vilho Paussoi syntyi Salmin Räimälän kylässä, josta Paussoin perheen evakkotie johti Savoon. Hän oli sataprosenttisesti salmilainen, viisivuotiaana evakkotielle lähtenyt. Menetetystä kodista, kotiseudusta ja jopa karjalan kielestä oli lapsella säilynyt muistikuvia. Paussoin perhe palasi Salmiin vuonna 1943 ja ehti asua lähes ehjänä säilyneessä kodissaan vain vuoden ja yhden päivän. Toinen ja lopullinen evakkomatka päätyi Karttulaan, sieltä vuosiksi 1951–52 Ruotsiin ja sen jälkeen Helsinkiin armeijan autopataljoonaan. Asuinpaikkoja kertyi, kuten armeijan palveluksessa aina. Koti ehti olla myös Kajaanissa ja Tervossa. Nykyisin Vilhon ja Raija-vaimon koti on Suonenjoella.
Pitkän virkauransa Vilho teki siis armeijan palveluksessa. Työn ohella häntä kiinnostivat omaan syntyperään liittyvät harrastukset. Hän palveli ansiokkaasti Suomen ortodoksista kirkkoa toimien asuinpaikkakuntiensa kirkoissa ja tšasounissa. Tervon tšasounan isännöitsijänä Vilho palveli 1980- ja 1990-luvuilla. Vilho oli toivonut, että hänet saatetaan viimeiselle matkalle Karttulaan, Valkeisen hautausmaalle, jossa lepäävät hänen vanhempansa.
Järjestötoimintaan oli Vilholla läheinen suhde, erityisesti Salmiin liittyvään. Salmi-Seurassa ja Salmi-Säätiössä hän ehti toimia vuosikymmeniä. Erityisen mittava oli hänen panoksensa Salmi-Säätiössä, jonka hallinnossa hän ehti olla mukana vuosina 1989–2017, aluksi hallintoneuvostossa ja sitten asiamiehenä ja varapuheenjohtajana. Kaikissa toimissaan Vilho oli esimerkillisen tarkka. Vuosien myötä hänelle oli kertynyt valtava tietomäärä niin taloudellisen kuin muunkin toiminnan saralta. Meille nuoremmille tulokkaille Vilho olikin varsinainen tietopankki: kysyitpä mitä tahansa, aina tuli täsmällinen vastaus. Ehkä armeijataustakin oli muokannut häntä. ”Salmin mužikathan” ovat tunnetusti päättäväisiä ja määrätietoisia.
Tein Vilhon kanssa yhteistyötä Salmi-Säätiön hallituksessa peräti 18 vuotta, joista 11 vuotta hallituksen puheenjohtajana. Kertaakaan tuona aikana ei tullut eteen tilannetta, jossa Vilho olisi jäänyt ihmettelemään sormi suussa – toisin kuin meillä nuoremmilla hallituksen jäsenillä. Vilhon antamasta opastuksesta on syytä olla kiitollinen. Oli turvallista mennä eteenpäin joskus hankalissakin tilanteissa, kun tiesi, ettei ole yksin. Ihanteellisin tilanne jatkuvuuden kannalta missä tahansa järjestössä olisikin, että mukaan tulisi eri-ikäisiä toimijoita, ja kaikki toisivat oman osaamisensa yhteisöön. Näin etenkin karjalaisjärjestöissä.
Erityisesti on jäänyt mieleen eräs säätiön hallituksen kokousmatka Salmiin. Veimme muistoristit Karkkuun, Miinalaan ja Palojärven kalmistosaareen. Kävimme myös Orusjärven kirkossa, jonne Vilholla oli vahva tunneside: siellä oli hänen vanhempansa vihitty ja Vilho kastettu. Majoituimme Vilhon kotikylään Räimälään, Mihail Jemeljanovin kotiin. Saunan jälkeen istuimme iltaa yläkerran oleskelutilassa. Silloin saimme nähdä Vilhosta aivan uuden puolen: hän viihdytti meitä esittäen hyvin uskottavasti Billy-Boyn! Saimme myös kuulla Vilhon laulavan komealla äänellään ”Lapsuus kodirandazel ainos pastoi päiväne, vessel oli ilmane, vezi kuldane…” Tämä tunnettu pajoine kertoo juuri siitä Salmista, joka oli säilynyt Vilholla kalliina muistona.
Passibo sinulles, Vasja – da hyviä matkua tuonilmazih!
Raija Pyöli
Salmi-Säätiön kunniajäsen
