Suojeluskunnan varsinainen toiminta.
Sen johdosta, että oli saatu tietää Tulemalla olleiden venäläisten sotilaiden ja heidän ammusvarastojensa siirtymisestä Manssilaan, päätettiin viime mainitussa kokouksessa lähettää vielä samana iltana osasto nuoria miehiä riisumaan aseista Manssilassa olevat venäläiset sotilaat. Tähän osastoon ilmottautuikin heti metsäpiiripäälliköt Aarne Hallberg, Ylä-Uuksun kylästä, ja Frans Riihimäki, Tulemajoen kylästä, poliisikonstaapeli Stepan Hippi, talollinen Aleks. Jalkanen, kauppias Vilho Sokoloff, kauppapalvelija Alvari Lummela, työnjohtaja Simo Saarenheimo, konttoristi Väinö Stelander, farmaseutti Otto Flinck, kaikki Tulemajoen kylästä, sekä vänrikki Rikkonen, joka aikaisemmin oli palvellut Venäjän armeijassa. Ennenkuin joukko-osasto ehti lähteä matkalle Manssilaan, saatiin tietää, että Kirkkojoen kylään oli saapunut Pitkästärannasta kaksi venäläistä sotamiestä, minkä vuoksi käytiin ensin ottamassa näiltä pois aseet ja saatiinkin 2 kpl. kiväärejä ja 2400 kpl. kiv. panoksia. Lähtevä joukko-osasto oli näin matkaansa saanut 3 venäläisten kivääriä ja 2 kivääriä yksityisiltä henkilöiltä sekä näiden lisäksi oli miehillä käytettävänään joku määrää lyhyitä ampuma-aseita. Tällätavoin asestettuna lähti kyseessä oleva joukko noin ½10 ajoissa i.p. matkalle ja liittyi heidän joukkoonsa Manssilassa vielä kauppias Pekka Sokoloff ja poliisikonstaapeli Feodor Jetsu. Joukon saavuttua sitten jo makuulla olleiden sotilasten majapaikkaan venäläiselle kansakoululle, piiritettiin koulutalo. Kostaapeli Hippi kolkutti ovelle vaatien sisässäolijoita antautumaan. Tähän vaatimukseen eivät ryssät tahtoneet aluksi suostua, jopa tuntui siltä, että he tulisivat tekemään todella vastarintaa, mutta kun Hippi oli selittänyt heille vastarinnan olevan turhaa vaivaa, suostui sisällä ollut luutnantti vihdoin aukaisemaan oven, minkä jälkeen suojeluskuntalaiset astuivat sisään. Saaliiksi tuli 3 kivääriä, 1 nagain revolveri, 1 miekka, ja 10000 kpl. japanilaisia kiväärinpanoksia. Työnsä suoritettuaan saapuivat suojeluskuntalaiset vielä samana yönä takaisin Tulemalle. Seuraavana eli 28 p:nä tammikuuta lähettiin Aarne Hallberg’in ja vänrikki Rikkosen mukana Sortavalaan Karjalan armeijakunnan käytettäväksi edellämainitut 10000 kpl. kiv. panoksia. Ensimäiset suojeluskunnan harjoitukset toimitettiin myöskin 28 p:nä tammikuuta eläviekuvien teatteritalolla Tuleman kauppakylässä. Tammikuun 29 p:nä saatiin vielä Tulemajärveltä saapuneilta 2 lta venäläiseltä sotilaalta 2 kivääriä sekä 160 kpl. kiv. panoksia ja käännytettiin sotilaat takaisin Venäjän puolelle.
Hermostunut mieliala oli paikkakunnalla sen johdosta, että eräällä taholla tuomittiin aseiden takavarikoimista jotakuinkin ankarasti, olipa niinkin pitkälle menossa, että yritettiin saada suojeluskuntaa taipumaan maksun suorittamiseen aseista venäläisille, mikä homma kuitenkin suojeluskunnan järkähtämättömän päätöksen vuoksi raukesi. Varsinaisen rahvaan keskuudessa kuitenkin säilyi pelko ei ainoastaan venäläisten mahdollisen hyökkäyksen johdosta, vaan myöskin paikkakunnan punakaartilaisten uhkausten vuoksi. Tammikuun 28 p:nä pidetyssä suojeluskunnan kokouksessa valittiin viisi miehinen suojeluskunnan esikunta ja tulivat siihen kuulumaan liikemies J.A. Seise esikunnan päälliköksi ja muiksi jäseniksi uittopäällikkö Heikki Vesterinen, Nimismies Simo Palvola, kunnanlääkäri Kaarlo Kalske ja kauppias Tuomas Laitinen, kaikki Tulemajoen kylästä. Esikunnan jäsenistä kuitenkin jo 2 p:nä helmikuuta omasta pyynnöstään erosi Kaarlo Kalske ja hänen sijaansa valittiin varatuomari Eino Orkamo, sekä varajäseneksi opettaja Ivan Michailoff. Samalla valittiin esikunnan kirjuriksi Neiti Naimi Räkköläinen.
Seurauksena hermostuneesta mielialasta oli, että suojeluskunnan jäsenluku ei ottanut alussa lisääntyäkseen, minkä vuoksi esikunnan taholta järjestettiin värväyskokouksia eri kylissä. Kuitenkin jäsenluvun lisääntymiseen oli parhaimpana tekijänä suojeluskunnan julkiset harjoitukset Tulemalla, jolloin yleisö oli tilaisuudessa näkemään, että suojeluskuntalaiset huolimatta joukon pienuudesta, ei ollut pelkurin väkeä, mistä seurasi sitten joukkosaapumisia suojeluskuntaan. Kun varsinaista harjoitusmestaria sotilasharjoituksiin ei ollut saatavissa, esiintyi alussa sellaisena opettajana entinen rakuuna aliupseeri ennen mainittu poliisikonstaapeli Stepan Hippi ja rakuuna aliupseeri konstaapeli Ivan Rovio, sekä sittemmin helmikuun alkupäivistä alkaen aina maaliskuun puoliväliin saakka konttoristi Väinö Stelander.
Suojeluskunnan toiminnassa tuotti suurta hankaluutta aseiden ja rahavarain puute, kuin myöskin puute muonavaroista. Näiden hankaluuksien poistamiseksi otettiin yksityisillä nimillä paikkakunnan K.O.P:n haarakonttorista useammalla vekselillä 30,000:- mk, sekä elintarvetoimikunnan varoista lihaa y.m. ruokatarpeita, mitä siellä oli saatavissa. Tämän lisäksi alkoivat yksityiset talonpojat ja kauppiaat tuoda avustuksia suojeluskunnalle etupäässä juuri muonatarpeiden muodossa. Lahjoittajista puhuessamme emme voi jättää mainitsematta Kirkkojoen kylässä asuvia kauppiaita Petter Afanasjeff’ia ja Petter Tuuttia, sekä Tulemanjoen kylässä asuvia Ivan Sokoloff’ia ja Stepan Kimajeff’ia kuin myöskin Kirkkojoen kylässä asuvaa talollista Vasili Sauhkea, jotka kaikki tekivät auliisti huomattavia lahjoituksia ja toimivat muutenkin innolla avustusten keräämisessä.
Paikkakunnan naisväki myöskin voimiensa mukaan auttoi isänmaallisessa tehtävässä miehiä ja siinä tarkoituksessa keräsi lahjoja suojeluskunnalle, ompeli ja neuloi varusteita rintamalla oleville tai sinne lähteville sotilaille. Näistä naisista etupäässä mainittakoon rouvat Nasja Papunen, Hanna Riihimäki, Manja Kalske, Nastja Aarnio, E. Palvola, Luba Stepanoff ja talonemäntä Katriina Sauhke sekä neidit Maikki Toivanen, A. Dobravoljskij ja Niina ja Klaudia Seise, kuin myöskin Maikki Vanhatalo sekä rouva Sofia Rötkin y.m. Lahjoituksia tosin tuli useammiltakin henkilöiltä, mutta mainitut henkilöt olivat ensimäisiä lahjoittajia ja siksipä heidän nimensä tulkoonkin mainituksi. Karttuneilla rahavaroilla hankittiin pääasiallisesti kiväärejä ja ammuksia Aunuksesta, joista saatiin maksaa korkeita hintoja aina 300:- – 600:- mk kpl. Kun muonitukseen talonpojat antoivat lahjoja, saatiin näistä rahoista osa käyttää eriseuduilta maatamme aseista riisuttujen ja pitäjämme läpi yli rajan kuljetettujen venäläisten sotilaiden kyytimaksuihin. Ensimäinen 100,000:- mk:n suuruinen lahja-avustus saatiin kuntakokouksen päätöksellä 4 p:nä maaliskuuta v. 1918, mikä avustus oli siinä määrin suuri, että sen avulla tuli suojeluskunnan rahapula koko vapaussodan ajaksi poistetuksi.
Sotilaallinen toiminta.
Pitäjän laajuuteen katsoen jakautui Salmin suojeluskunta eri osastoihin, nim. varsinaiseen Salmin eli Tuleman osastoon, Uuksun, Käsnäselän, Orusjärven, Manssilan ja Mantsinsaaren osastoihin. Tällainen osastoihin jakautuminen ja niiden kaikkien kuuluminen Tuleman esikunnan alaiseksi osottautui erittäin hyödylliseksi. Jäsenmäärä oli helmikuun puolivälissä kasvanut jo noin 300, ja kasvoi jäsenmäärä kasvamistaan, niin, että maaliskuun puolivälissä käsitti Salmin suojeluskunta yli 800 miestä.
Suojeluskuntaosastojen etumiehinä toimivat Tuleman suojeluskuntaosastossa Herrat Torsten Hagman ja Väinö Stelander, Uuksun osastossa metsänhoitaja Veikko Harlin päällikkönä ja Santeri Suvanto apulaisena sekä Pauli Kettu erikoisia toimia varten, Käsnäselän osastossa Maanviljelijä Mikko Leppälä ja koululainen R. Backman, Orusjärven osastossa Maanviljelijä Vasili Tenhu ja veljensä Juho Tenhu, Manssilan osastossa tullivartija Valter Vickman ja Juho Rajala sekä Mantsinsaaren osastossa kauppa-apulainen Alvari Lummela. Suojeluskunnan päätehtävänä oli paitsi sisäisen rauhan turvaaminen sekä itäisen valtakunnan rajan vartioiminen, minkä ohella lähetettiin myöskin osastoja taistelurintamalle. Tässä tarkoituksessa ja siltä varalta, että puhelimet ja lennätinlaitos olisivat joutuneet epäkuntoon, oli jokaiseen kylään järjestetty viestinkuljettajia. Joukkojen mahdollisen liikehtimisen varalle oli erikylissä mopilisoitu miehiä ja hevosia kuljetusta varten.
Suojeluskunnan jäsenluvun kasvaessa kasvoi myöskin innostus sikäli, että jopa 80 vuotiaita ukkoja astui vahtipalvelukseen kivääri olalla. Edellä kerrotun lainen suojeluskunnan toiminta jo mainitun esikunnan johtamana kesti aina siksi kunnes Sortavalan n.s. Keskusesikunnan ohjeiden saavuttua 25 p:ltä helmikuuta v. 1918 pidetyssä suojeluskunnan yleisessä kokouksessa järjestettiin esikunta yhdenmukaiseksi Sortavalan esikunnan kanssa ja tulivat uudelleen valitun esikunnan jäseniksi
1) Esikunnan päälliköksi J.A.Seise, 2) Esikunnan päällikön apulaiseksi ja sotilaskomentajaksi Väinö Stelander, 3) Talouspäälliköksi Frans Riihimäki 4) Tietotoimiston päälliköksi Emil Savonen 5) Kansliapäälliköksi Vilho Aarnio.
Vankien tutkijalautakuntaan tulivat: puheenjohtajaksi Eino Orkamo sekä nimismies Simo Palvola ja Heikki Vesterinen. Tämän lisäksi valittiin n.s. toimitsijamiehet eri kyliin. Maaliskuun alkupuolella ja kun esikunnan työt suuresti lisääntyivät otettiin esikunnan lisävirkailijoiksi vielä kauppias Mikko Bogdanoff, agranomi Kalle Herckman, opettaja Vilho Rainio, maanviljelijä Vilho Hernberg ja maanviljelijä Andrei Burtschoff.
Ensimäisinä vapaehtoisina lähtivät rintamalle Tuleman osastosta: talollinen Feodor Prokki, Lunkulasta, työmiehet Ivan Virschi ja V. Protkin Tulemalta, talollinen Nikolai Dorofeijeff, Perämaan kylästä, talolliset Pekka Simani, Mantsinsaarelta, Nikolai Kopeli (nyk. Paloniemi) ja Antti Plaketti (nyk. Ilmaranta), Miinalasta sekä koneenkäyttäjä Hannes Kainulainen Tuleman kylästä.
Ensimäisten lähdön jälkeen ja ennen varsinaista asevelvollisuuskutsuntaa läksi vielä useampia henkilöitä vapaaehtoisina rintamalle. Kaikkiaan lienee Salmin vapaaehtoisten luku rintamalla käsittänyt 60-70 mieheen.
Vapaaehtoisista kaatui ainoastaan yksi, nim. Ivan Virschi, Prokin, Plaketin ja Kopelin lievemmin haavoittuessa.
Varsinainen asevelvollisuuskutsunta alkoi Salmissa Tuleman Kansakoululla 4 pä maaliskuuta 1918. Kutsunta ei tahtonut alussa ottaa menestyäkseen syystä, että samana päivänä kuulutettuun kuntakokoukseen olivat paikkakunnan punaiset akiteeranneet suuren joukon heidän mieleistään väkeä, jotka huolimatta siitä, että ei ollut kokouksessa käsiteltäväksi kuulutettu mitään asevelvollisuuskutsunta-asiasta, vaativat siitä huolimatta puheenjohtajan ottamaan käsiteltäväksi kysymyksen olisiko asevelvollisuuskutsuntaan mentävä, vaiko ei. Kokouksessa, jossa oli läsnä yli tuhannen henkeä, vallitsi hermostunut mieliala ja oli pelättävissä vakavamman käsikähmän sukeutuminen. Innokkainpina kutsunnan vastustajina suuriäänisillä huudoillaan esiintyivät talollinen Filip Savinoff, Työmpäisten kylästä ja työmies Möhönen Uuksulta. Kokouksen puheenjohtaja pakoitettiin kokouksen pitoon kunnantuvan pihamaalle, jossa yhtaikaa huutaen puhui kymmeniä suita kerrallaan. Kun kokouksen jatkuva pito näytti johtavan julkiseen tappeluun, kutsutti saapuvilla ollut Sk:n esikuntapäällikkö Seise suojeluskuntalaisia paikalle kokouksen kulkua rauhoittamaan. Huudon ja melun parhaillaan vallitessa saapuikin harjoitusmestari Ivan Rovion johtamana 30 miehinen suojeluskuntaosasto aseistettuna kokouspaikalle. Ammuttuaan muutaman yhteislaukauksen ilmaan, piiritti suojeluskuntajoukko kokousväen, jonka jälkeen Rovio komensi heidät jakaantumaan kahteen laumaan, niin että toiselle puolelle tulivat punaiset ja toiselle puolelle valkoiset. Samassa yhteydessä toimitettiin myöskin ruumiin tarkastuksia tuloksella, että useita revoverejä, puukkoja y.m. tappeluvälineitä joutui suojeluskuntalaisten saaliiksi. Tämän jälkeen ja kun muutamia päähutajia oli viety päävahtiin, jatkui kokouksen pito aivan rauhallisesti. Myöskin kutsuntapaikalle alkoi heti saapua runsaasti miehiä tarkastettavaksi, eikä myöhemminkään enään edes yritettykään kutsuntaa vastustaa.
Kutsunnan kautta saatuja miehiä lähetettiin rintamalle ensimäisen kerran 11 p:nä maaliskuuta yhteensä 90 miestä. Seuraavan lähetyksen piti tapahtua 14 p:nä maaliskuuta, mutta kun esikunta kirjeessään 9 p:ltä maaliskuuta Sortavalan alue-esikunnalle, ottamalla huomioon rahan vartioinnin tärkeyden paikkakunnalla ja etenkin kun tiedossa oli, että niinhyvin Salmista kuin kautta Suomen Venäjälle paenneita punaisia oli alkanut kokoontua Aunuksen kaupunkiin, oli tästä ilmoittanut ja samalla ehdottanut, että salmilaiset pidettäisiin kotipaikkakunnallaan rajanvartiostona, ei muita asevelvollisia tämän jälkeen kutsuttukaan enään rintamalle, vaan saivat salmilaiset kunniatehtäväkseen itäisen rajamme vartioimisen. Ettei esikunta punaisten ja ryssien hyökkäysaikeista Suomeen Aunuksesta käsin, ollut otaksunut väärin, kävikin selville lähipäivinä. Nimittäin 18 p:nä huhtikuuta saivat Salmin miehet lähellä Syvärijoen suuta Laatokan rannalla eräältä salmilaiselta punaiselta Vasili Juvoselta, joka oli paennut Venäjälle, anastetuksi isänsä A. Juvosen, joka asui edelleenkin Salmissa, lähettämän kirjeen 10 p:ltä maaliskuuta, missä kirjeessä A. Juvonen ilmoitti pojalleen, että nyt lähetetään Salmista rintamalle vasta satakunta miestä, joten teidän ei sovi vielä tulla, mutta puolentoista tai kahden viikon kuluttua voitte tulla, sillä silloin ei ole enään yhtään asekuntoista miestä Salmissa. Tämän yhteydessä tulkoon mainituksi, että edellä kerrottu V. Juvonen toimi jo silloin Aunuksen piirissä punaisten komisariona. Hän oli juuri virkamatkoilla pakoittamassa salmilaisia kalastajia Viipurin rintamalle joutuessaan kosketuksiin niiden edellä mainittujen salmilaisten kanssa, jotka olivat suojeluskunnan lähettämissä asioissa Venäjän puolella. Kahakassa, jossa sanottu kirje joutui salmilaisten käsiin, sai surmansa muuan Helsingistä kotoisin ollut suomalainen punikki Sigurd Abborsin. Myöskin Juvonen vaikeasti haavoitetuksi ja pitivät salmilaiset hänet myöskin kuolleena, ruumista tarkastaessaan, mutta myöhemmin kun Juvonen saapui elävänä Suomeen, on käynyt selville että hän oli silloin tekeytynyt kuolleeksi.
Sittenkun esikunnan työt olivat äärettömästi laajentuneet ja sen käytettäväksi tuli suuria rahasummia, niin sen tähden ja kun esikunnan päällikkö Seise sokeutensa vuoksi ei katsonut voivansa enään vastulleen ottaa esikunnan päällikön tehtäviä, erosi hän mainitusta toimesta 3 p:nä huhtikuuta 1918 ja tuli hänen sijalleen valituksi varatuomari Eino Orkamo. Muuten huomautettakoon, että Seise oli umpisokea jo helmikuusta v. 1917 alkaen.
(Edellä mainittu kirjoitettu J.A. Seisen sanelun mukaan)
Lisäselvitykseksi esitetään alempana vastaukset historiatoimikunnan kyselyihin. Sivulla oleva numero viittaa vastaavaan numeroon kyselykaavakkeessa.
9) Venäjänsaaren retkellä ei ollut mukana Salmin miehiä.
12) Edellä mainitussa selostuskirjelmässä esitetyn lisäksi mainittakoon, että vapaussodan aikana toimitettiin Salmin kautta pitkin sota-aikaa venäläisten sotavankien kuljetusta. Arviolta n. 2000 – 3000 sotavankia kaikkiaan kuljetettiin tätä tietä Venäjälle.
13) Niinhyvin vapaehtoisesti kuin myöskin kutsunnan kautta rintamalle lähteneet passitettiin aina Sortavalan harjoitusleiriin. Salmilaiset taistelivat melkeinpä kauttaaltaan kaikki Karjalan rintamalla, etupäässä Raudun rintamalla.
16) Mitään erikoisesti mainittavia kunnostautumisia rintamalla ei ole tiedossamme; ei myöskään sitä, ettei salmilaiset olisi kunnialla taisteluissa esiintyneet. Rintamapalveluksen aikana tulivat muutamat salmilaiset koroitetuksi aliupseerin arvoon. Huomattava joukko rintamalla olleita on saanut I ja II luokan vapaudenmitalia sekä Vapaussodan muistomitaleja; sen huomattavampia kunniamerkkejä ei enempää kaatuneiden kuin muidenkaan osalle ole tullut.
Vapaussodassa kaatuivat seuraavat salmilaiset miehet:
1) Talollisenpoika Vasili Ivaninpoika Pennanen, Salmin pit. Kaunoselän kylästä.
2) Talollisenpoika Vasili Fedulanpoika Niiranen, Salmin pit. Orusjärven kylästä, synt. 25/3 1889 kaatui 20/3 1918.
3) Talollinen Ivan Ivaninp. Wirschi, Salmin pit.Tulemajoen kylästä, synt. 4/9 1890 kaatui Raudussa 21/3 1918.
4) Talollisenpoika Vasili Semeninpoika Putro, Salmin pit. Miinalan kylästä, synt. 8/2 1897. Kaatui Raudussa 21/3 1918.
5) Talollisenpoika Simeon Kirilanpoika Kolonen, Salmin pit. Orusjärven kylästä, synt. 29/1 1896. Kaatui Raudussa 20/3 1918.
6) Talollisenpoika Vasili Stepaninpoika Varkoi, Salmin pit. Orusjärven kylästä synt. 24/1 1896. Kaatui Raudussa 21/3 1918.
7) Talollisenpoika Vasili Mikaelinpoika Koverskoi, Salmin pit. Ylä-Uuksun kylästä, synt. 23/3 1888. Kaatui Raudussa 20/3 1918.
8) Talollisenpoika Aleksei Georginpoika Schemi (Kettu) Salmin pit. Ylä-Uuksun kylästä, synt. 18/2 1894. Kaatui Raudussa 23/3 1918.
9) Mökkiläinen Feodor Ignatinpoika Tunninen, Salmin pit. Ylä-Uuksun kylästä, synt. 30/1 1889, Kaatui Raudussa maaliskuussa 1918.
10) Talollisenpoika Georgi Ivananpoika Ischukka, Salmin pit. Miinalan kylästä, synt.24/5 1897. Kuoli 4/5 1918.
11) Talollisenpoika Aleksei Stepaninpoika Mylläri, Salmin pit. Manssilan kylästä, synt. 1/2 1890. Kaatui 15/4 1918.
12) Talollisenpoika Petter Ivananpoika Jouhki, Salmin pit. Ylä-Uuksun kylästä, synt. 16/8 1883 kuollut sodassa 24/3 1918.
13) Talollisenpoika Vasili Iljanpoika Homila (Hepomäki) Salmin pit. Käsnäselän kylästä, synt. 7/3 1897 kaatui 5/4 1918.
14) Talollisenpoika Mihail Petterinpoika Kyyrönen, Salmin pit. Palojärven kylästä, synt. 25/10 1896. Kaatui Raudussa.
15) Mökkiläinen Nikolai Vasilinpoika Bogdanoff, Salmin pit. Ylä-Uuksun kylästä, syntymäaika tuntematon. Kaatui 20/4 1918.
16) Talollisenpoika Vasili Kuismanpoika Kettu, Salmin pit. Ylä-Uuksun kylästä, synt. 31/7 1893. Kaatui 5/4 1918 Rautu.
17) Talollisenpoika Petter Stepaninpoika Sokoloff, Salmin pit. Wirtelän kylästä, synt. 1899. Kuoli vahingonlaukauksesta Salmin rajavartioston palveluksessa ollessaan 6/3 1918.
18) (Kainulainen Hannes, koneenkäyttäjä Tulemalla )
Sodassa sairastuneet ja myöhemmin kuolleet:
a) Talollisenpoika Vasili Ivananpoika Jetschu, Salmin pit. Miinalan kylästä, synt. 4/11 1894. Kuoli keuhkotautiin 6/6 1920.
b) Talollisenpoika Vasili Georginpoika Menschonen, Salmin pit. Käsnäselän kylästä, synt. 28/7 1896. Kuoli keuhkotautiin 11/1 1921.
Salmilaisten mukana lähti vapaehtoisena rintamalle mm. Kaupanhoitaja Matti Juhonpoika Mattinen, jonka kotipaikka on tuntematon. Kaatui Raudussa. Haudattu otaksuttavasti Sortavalaan.
Salmissa 18 p:nä huhtikuuta 1922.
